Ensin syyskuun alkupuolella sain itselleni uuden oman liikuntasuunnitelman. Koska olin jo liikkunut aikaisemmin emme joutuneet aloittamaan ihan nolla tasosta. Oma pyyntöni oli, että lähtisimme liikkeelle lähinnä saliohjelman ympärille. Aerobinen liikunta tuleekin usein vähän kuin itsestään mutta lihaskuntoa kun ei saa kuin tekemällä.
Esimerkkiviikkoni oli seuraavanlainen:
ma crostrainer/pyöräily 60 min
ti sauvakävely 1,5 h aamu + kuntosaliharjoittelu ilta
ke kehonhuoltopäivä/lepo
to sauvakävely 1,5 h
pe kuntosali
lauantai lepo
su kuntosali aamu/sauvakävely ilta
Arkiaktiivisuus 24/7
Tämähän oli siis esimerkkiviikko ja se pitää sovittaa itselleen sopivaksi. Pitää muistaa huomioida ja kuunnella omaa kroppaansa. Sekä maltti on siis valttia. Lepoa tarvitaan kehittymiseen ja palautumiseen.
Tavoite tuntui aika kovalta ensin mutta käytäntö ei sitten ollutkaan. Minulla oli myös mahdolllista liikkua aamuisin että välillä myös iltaisin omien työvuorojen puitteissa. Ajattelin että kaikki aikani tulee menemään liikkumiseen mutta kummakseni sain huomata ettei näin käynytkään. Oma vireystasoni nousi nopeasti ja tuntui kuin olisi tullut lisää tunteja vuorokauteen. Kodin siivous ynnä ruuan laittaminen kävi nopeammin.
Projekti siis lähti rullamaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti